|
Kun Teidät kutsutaan tutkimusta tai hoitoa varten, saatte kutsukirjeessä tarkemmat ohjeet siitä, missä ja milloin Teidän tulee ilmoittautua poliklinikalle tai vuodeosastolle.
Jos ette jostakin syystä pääse tulemaan sovittuna aikana, ilmoittakaa siitä mahdollisimman pian kutsun esittäneelle poliklinikalle.
Tarttuva tauti, nuha, yskä tai kuume ovat yleensä esteenä esim. leikkaukselle tai erikoistutkimukselle. Tällaisessa tapauksessa on hyvä neuvotella saapumisesta etukäteen Teidät kutsuneen osaston kanssa.
Oleskelustanne sairaalassa siirtyy automaattisesti tieto sisäänkirjoituksen yhteydessä puhelinkeskukseen ja neuvontaan, ellette tätä nimenomaan kiellä.
Tulo poliklinikalle
Varatkaa riittävästi aikaa poliklinikkakäyntiin. Tutkimukset vievät aikansa ja kiireellistä hoitoa vaativat potilaat voivat aiheuttaa muutoksia työjärjestykseen, joten poliklinikalla voi joutua odottamaan.
Sairaalamaksut maksetaan sairaalahoidon päätyttyä kotiin lähetetyllä laskulla pankkiin tai tarvittaessa potilasmaksutoimistoon käteisellä tai maksukortilla. Maksutoimisto sijaitsee poliklinikan sisäänkäynnin läheisyydessä, josta Teidät ohjataan kutsun lähettäneelle poliklinikalle.
Jos ette pääse tulemaan sovittuna aikana poliklinikalle, ilmoittakaa siitä hyvissä ajoin. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä varatusta poliklinikka-ajasta peritään sakkomaksu.
Tulo vuodeosastolle
Sairaalan vuodeosastolla Teille on poliklinikkatietojen pohjalta laadittu alustava hoitosuunnitelma. Tulohaastattelun ja osastohoidon aikana hoitosuunnitelma täsmentyy. Tulohaastattelun yhteydessä osaston henkilökunta kertoo Teille osaston toiminnasta ja päiväjärjestyksestä.
Mikäli tarvitsette erityistyöntekijöiden, esim. sosiaalityöntekijän, potilasasiamiehen tai sairaalapapin palveluja, henkilökunta voi järjestää tapaamisen. Tietoja saatte osaston myös osaston ilmoitustaululta.
Jotta hoitonne etenisi suunnitelmien mukaan, on tärkeää, ettette poistu osastolta keskustelematta siitä henkilökunnan kanssa.
HUOM!
Ulkomaisissa sairaaloissa ja joissakin suomalaisissa sairaaloissa on viime vuosina esiintynyt antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja. Nämä ovat terveelle ihmiselle vaarattomia, mutta sairaalle ja heikkokuntoiselle ne voivat aiheuttaa erittäin vaikeasti hoidettavan tulehdustilanteen. Terve ihminen voi olla tietämättään bakteerinkantaja.
Estääksemme näiden sairaalabakteerien pääsyn sairaalaamme, pyydämme ilmoittamaan, jos olette ollut osastohoidossa alla luetelluissa sairaaloissa mainittuna aikana:
* Kaikki ulkomaiset sairaalat v.1993 tai sen jälkeen
* Pääkaupunkiseudun sairaalat ja hoitolaitokset v.1993 tai sen jälkeen - Helsinki, Espoo, Vantaa
* Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen kaupungin sairaalat v.2001 tai sen jälkeen - Tampereen keskussairaala - Pikonlinnan sairaala - Pitkäniemen sairaala - Kaivannon sairaala - Vammalan aluesairaala - Mäntän aluesairaala - Valkeakosken aluesairaala - Hatanpään sairaala - Tampereen terveyskeskussairaalat - Vanhusten pitkäaikaishoitolaitokset
Ilmoittakaa asiasta tarvittaessa viimeistään 2 viikkoa ennen suunniteltua sairaalaan tuloa ehtiäksemme ohjelmoida tarvittavat näytteidenotot
- Kirurgian poliklinikka (02) 314 4496 arkisin klo 8-15 - Naistentautien poliklinikka (02) 314 4535 arkisin klo 8-15 - Sisätautien poliklinikka (02) 314 4543 arkisin klo 8-15
Ottakaa mukaan sairaalaan
· kutsukirje
· sairausvakuutuskortti
· neuvolakortti alle kouluikäisille lapsille
· äitiyskortti ja esitietolomake synnytysvastaanotolle tuleville
· käyttämienne lääkkeiden lääkemääräykset ja luettelo muistakin kuin lääkärin määräämistä lääkkeistä; omat erikoislääkkeet tulisi ottaa mukaan
· sairauteen liittyvät hallussanne olevat röntgenkuvat, sydänfilmit ja laboratoriovastaukset
· käytössänne olevia apuvälineitä esim. kävelykeppi, tms. henkilökohtaisia tarvikkeita kuten kampa, hammashoitovälineet, parranajovälineet ja aamutakki ja -tossut; tarvittaessa saatte ne sairaalasta
Lisäksi voitte ottaa mukaan
· lapselle esim. helposti puhdistettavan, hänelle mieluisan lelun tai kuvakirjan, lapsen nimellä varustettuna; sairaala ei kuitenkaan vastaa niiden säilyttämisestä
Jättäkää kotiin
· suuret rahasummat, luotto- ja pankkikortit, arvoesineet ja korut, sillä sairaala ei vastaa niiden säilymisestä
|